Indesignin käyttö

Indesignia ja Pagemakeriä käytetään julkaisujen taittoon, millä tarkoitetaan julkaisun tekstien ja kuvien kokoamista yhteen lopulliseksi painotuotteeksi. Periaatteessa MS Wordiakin voi käyttää kuvien ja tekstin yhdistämiseen, mutta silti varsinainen taitto-ohjelma on siinä paljon parempi vaihtoehto. Taitto-ohjelman etuja ovat paremmin suunniteltu kuvien ja tekstin hallinta, eikä se ole siinä määrin vaikeasti ennakoitavaa kuin Wordillä. Samoin tulostuksen hallinta postscript-tulostusta käyttäville painokoneille ja kopiokoneille on kehittyneempi. Ohjelmalla kykenee myös yhdistelemään tavattoman monilla eri ohjelmilla laadittuja kuvia ja tekstejä. Varsinainen tekstinkäsittelyohjelma Indesign ei kuitenkaan ole, joten varsinaiset tekstit kannattaa kirjoittaa tavallisella toimisto-ohjelmalla, ennen Indesigniin tuontia.

Pagemakeria ei Adobe ole enää vuosiin päivittänyt. Silti sen käyttäjät eivät ole Adoben toivomalla tavalla ole siirtyneet Indesignin käyttäjäksi. Syynä lienee ollut se, että Indesign kaikesta huolimatta on vaativampaan käyttöön tarkoitettu ja sillä alkuun pääseminen on hieman työläämpää. Toki ei millään muotoa mahdotonta. Lopultakin Windows Vistan myötä Pagemeker mitä ilmeisimmin siirtyy ohjelmien taivaaseen, joten sitä voinee jo pitää vanhentuneena ohjelmana.

Esimerkkinä ohjelman mahdollisuuksista käy oheinen näyttelyluettelo, joka painettiin kahta seminaaria varten. Linkistä löytyy luettelo kokonaisena. Alun perin tein luettelon Pagemakerillä, mutta olen sen sittemmin tehnyt uudelleen Indesignilla.

Seuraava

Indesign CS4

Uuden aloittaminen
Sivupohjat
Muotoilut
Tekstin tuominen
Tyylimäärittelyt
Kuvien tuominen
Kuvan asetukset
Kuvan upotus
Anfangi
Värit
Riviongelmat
Kirjanen
Pdf:n teko

Indesign CS2

Uuden aloittaminen
Sivupohjat
Muotoilut
Tekstin tuominen
Tyylimäärittelyt
Kuvien tuominen
Kuvan asetukset
Kuvan upotus
Anfangi
Värit
Riviongelmat
Kirjanen
Pdf:n teko

Pagemaker

Uuden aloittaminen
Sivupohjat
Tekstin tuominen
Tyylimäärittelyt
Muotoilut
Kuvien tuominen
Värit
Riviongelmat
Kirjanen
Pdf:n teko

Alkuun